Edellisestä teatterielämyksestä kierähti kuukausi, koska arjessa on näköjään ollut muitakin asioita elettävänä. Maaliskuun alkupuolella Jätkäsaaressa nähty Teatteri Viiruksen versio Pipsa Longan Den Andra Naturen  -näytelmästä ei kuitenkaan ole jättänyt rauhaan.

Anni Kleinin työryhmä suosii edelleen jo Wundekinderistä tuttua esitystekniikka, jossa kaikki (varsin vähäiset) vuorosanat ja kertojaääni tulevat taustanauhalta. Lähes ilmeettömiksi silikoninaamioilla maskeeratut ihmishahmot mimikoivat syvässä, lähes tyhjässä näyttämökuvassa kymmeniä eri-ikäisiä henkilöitä. Kun kasvonpiirteitä ei ole, eikä ilmeillä käytännössä voi, näyttelijäntyö nojaa millintarkkaan keholliseen ilmaisuus. Suoritukset, etenkin Martin Bahnen ja Maria Alrothin, ovat huikeita.

Episodit kuljettavat katsojan tehdastyöläisten kahvihuoneesta lintujen kansoittamaan puistoon ja uimarannalle. Matkalla kohdataan erilaisia ihmisiä arjen tilanteissa: Ruokaostoksilla supermarketissa, kuntosalilla ja isoäidin hautajaisissa. Absurditeetti arjessa ottaa hetkittäin ylivallan, ja katsojaa naurattaa valtavasti – mutta hiukan kolkosti kuitenkin.

Juuri hahmojen ilmeettömyys auttaa katsomaan ihmistä etäältä. Yhdenkään hahmon persoona ei ole olennainen, mutta katso ihmistä, yleensä. Esityksen katse tarkkanäköinen, mutta jotenkin ymmärtävä, silloinkin, kun ihmisen epäjohdonmukaisuus tai julmuus on paljaimmillaan.

Ihminen näyttäytyy lajina muiden lajien joukossa, mutta sen lajityypilliseen käyttäytymiseen kuuluu myös muiden lajien alistaminen, kiusaaminen tai vain inhimillistäminen. Näistä palikoista ihminen eroa muuhun luomakuntaan rakentaa. Paljas totuus on toinen luonto.

Ehdottomasti teatterikevään häiritsevin kokemus. Ei vain tunteita vaan ajatuksia herättävällä tavalla. Lisää esityksiä taas 12.4. alkaen huhti-toukokuussa. Vahva suositus, viisi tähteä tuli Hesariltakin.

Mene! Kouluruotsilla pärjää mainiosti.

(Saattaa olla, että menen itse vielä uudelleen.)